Rakkautta voi vain antaa, sitä ei voi haluta

Hemingway sanoi, että kaikkein yksinkertaisimpien asioiden oppiminen on kaikkein vaikeinta, eikä siihen useinkaan riitä koko elinikämme. Ja kaikesta tästä oppimisesta maksamme ajalla, ainoalla asialla, jota meillä on niin rajallisesti. Oppiminen on kuitenkin mielestäni ainoa asia miksi olemme täällä. Kyseinen kirjailija ampui itsensä, enkä ole varma, oppiko hän kaikkein yksinkertaisimpia asioita.

Toimittaja sanoi Scott Fitzgeraldille, että tämän mielikuvitus on niin rajaton, että kykenee kirjoittamaan mistä vaan. Minäkö? Kirjailija ihmetteli. Miksi noin ajattelet? Kaikki kirjanihan kertovat vain köyhän pojan rakkaudesta rikkaaseen tyttöön.

Kukaan ei ehdi eläessään tehdä mitään niistä asioista, mitä olisi pitänyt. Aikaa ei yksikertaisesti ole tarpeeksi ja opetellessamme elämään yhä useammat asiat alkavat kiinnostaa meitä ja vähentävät aikaamme entisestään.

Hyvä kysymys on, että jos tämä pitää paikkaansa niin miksi ylipäänsä teemme mitään, kun emme kuitenkaan ehdi saattaa niitä loppuun. Jokin biologinen tarve ajaa meitä toimimaan niin. Kuolemme onnellisina keskeneräisten asioiden keskelle. Ystävistäni on kuollut yli kymmenen. Ne, jotka eivät halunneet tehdä mitään kuolivat onnellisimpina kuin ne, joilta jäi jotain kesken. Ehkä olisi hyvä olla haluamatta tehdä mitään.

Kuoltuamme olisimme valaistuneita ja tuonpuoleisessa vastaukset tipahtelisivat syliimme itsestään ilman, että kysymyksiä pitäisi esittää. Näin varmasti juuri onkin. Universumi pitää huolta omistaan sen jälkeen, kun ne lopettavat maallisen vaelluksen ja sulautuvat euforian mereen. Siellä ei ole keskeneräisiä asioita.

Siihen asti on kuitenkin elettävä ja kohdattava elämän ilot ja surut. Kaikkein yksinkertaisimmat asiat ovat kaikkein vaikeimpia ymmärtää, eikä niiden ymmärtämiseen koko elinikämme riitä. Rakkaus on yksi näistä asioista. Miten voi kohdata asian, jota ei voi järjellisesti ymmärtää.

Kun äiti kantaa pienokaistaan sydämensä alla ja tämä kuolee ilmoittamatta parin viikon ikäisenä, on suru mittaamaton puolimetrisen arkun laskeutuessa pieneen hautaan. Rajaton rakkaus on syy suruun pienokaisen poismenon johdosta.

Nuoruudessa emme opi tästä oikeastaan mitään ja usein aikuisina meillä on edelleen viisivuotiaan lapsen horisontti kohdattuamme rakkauden tuomat ilot ja tuskat. Rakkaus on illuusio päässämme, jota ei oikeasti ole olemassa. Unohdamme, että rakkautemme kohteella ei ole mitään käsitystä rakkaudestamme ja ajatus vastarakkauden täydellisestä puutteesta ei edes käy mielessämme.

Voihan olla, että rakkaus on aina epäsymmetristä. Toinen rakastaa aina toista enemmän. Se johtaa lopulta aina vaikeuksiin, ellei sen enemmän rakastavan osapuolen toiminta muistuta palvontaa, jolla ei ole mitään tekemistä rakkauden kanssa.

Ani harva meistä ymmärtää rakkaudesta yhtään mitään. Pelko toisen menettämisestä näyttelee useimmiten suurempaa osaa illuusiossamme rakkaudesta kuin se mitä tunnemme, koska emme ole kosketuksissa itseemme lainkaan.

Olen lähempänä nyt kuuttakymmentä kuin mitään muuta vuosikymmentä. Kaikki tyttöystäväni ovat rakastaneet enemmän koiriaan, hevosiaan, työtään, lapsiaan ja perhettään kuin minua. Itse olen rakastanut eniten tyttöystäviä ja ilmaistuani asian askarruttavan minua, he ovat katsoneet minua suurella ihmetyksellä. Kaikenhan voi saada kultaseni, vaikka olisitkin tärkeysjärjestyksessä viimeisenä, he ovat vastanneet. En ole tästä aivan varma.

Luemme gurujen oppaita ja toistamme heidän opettamiaan mantroja ymmärtämättä, että pelkkä peiliin katsominen toisi kaikki vastaukset kysymyksiimme ilman, että täytyy odottaa tuon puoleiseen pääsyä löytääkseen itsemme. Usko korkeimpaan voimaan ja henkisen kehityksen guruihin vievät meitä vain kauemmaksi siitä mitä olemme, ihmisiä.

Asioiden lukeminen ei auta mitään, ellei se muuta sitä, jota omin tuntein kykenemme kokemaan. Muuten ulkoistamme tunteemme korkeimman voiman, jumalan tunteiksi.

Silloin kun rakkaus koiraan ylittää rakkauden puolisoa kohtaan on syytä elää koirien kanssa.

Kirjoitin Hemingwayn Paratiisi -trilogian rakkaudesta kuudessa vuodessa ja olen oppinut siitä yhtä ja toista. Pelko ohjaa suurta osaa ihmisistä ilman, että heillä itsellään on pienintäkään käsitystä asiasta. Mustasukkaisuus ja omistuksen halu muuttuvat synonyymeiksi rakkaudelle. Vapauden ihanne on tavoite, kunhan oma rakkaani pysyy minulle lojaalina.

Rakkauden antaminen on omissa käsissä, eikä rakkautta voi saavuttaa haluamalla. Sen opin kuudessa vuodessa.