Taisin lopettaa edellisen postauksen ajatukseen, että seuraavassa käsittelen taustoja. Kirjoittamani Hemingwayn Paratiisi -trilogian ensimmäisen osan Hemingway Itsemurhaajien Paratiisissa – kuten muidenkin osien – perässä on joidenkin kymmenien kirjojen lähdeluettelomainen lista. Listan yläpuolella tuon ilmi, että kaikki mitä et löydä seuraavista on keksimääni. Ehkä sekin on vähättelyä tai ei aivan totta. Lähteistäkin löytyvät asiat ja tapahtuvat ovat muuttuneet mielessäni omanlaisikseen. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta katsoessaan mihin hyvänsä, kukaan ei lopulta näe muuta kuin itsensä.

Kaiken taustamateriaalin useampaan kertaan lukeminen on auttanut ymmärtämään jotain kuuluisasta kirjailijasta, paikoista joissa hän kävi ja ihmisistä joita hän tapasi. Toisaalta materiaalin läpikäyminen toi esiin jokaisen tekijän subjektiivisen näkemyksen tapahtumien kulusta, mikä oli opettavaista.

Historioitsija Leopold von Ranken ajatus sukeltaa lähteisiin sammutetuin lyhdyin ilman nykyisyyden tietoja ja katsoa, mitä oikeasti tapahtui, ei kaunokirjallisuudessa tietenkään ole edes tavoite. Tarkoitus on antaa mielikuvituksen laukata. Silti, luodessamme faktasta fiktiota – menneestä tai nykyisestä, julkisesta elämästä tai henkilökohtaisista asioista – on kirjoittajalla hyvä olla jonkinlainen sisäänrakennettu rankelaisuus itsessään. Ai miksikö? Koska se saa tapahtuneen tuntumaan lukijasta vieläkin todellisemmalta kuin mitä oikeastaan oli tapahtunut.

Ai niin, sanoin äsken, että on kummallista, ettei kukaan voi johonkin katsoessaan ymmärtää näkevänsä muuta kuin itsensä. Tarkoitin, että asiat eivät ole tapahtuneet kenellekään niin kuin niiden muistaa tapahtuneen. Ehkei ole olemassa mitään ihmisen objektiivista elämää jollekin toiselle, jonka tuntee, sen enempää kuin henkilölle itsellekään. Olemme kuka tietää itse rekonstruoineet mielessämme oman historiamme jälkikäteen aivan niin kuin olemme tehneet kaikkien muidenkin osalta. Kirjoitin kerran keittiön pöydällä lapulle: Ihminen tuntee itsensä kaikkein huonoiten. Lisäsin kohta sen perään: Ainoastaan vielä huonommin tuntevat hänet muut.

Kun Bunuel käyttää lyhyissä muistelmissaan useamman sivun kuvaillen Chaplinin luona tekemäänsä spektaakkelia, ei Chaplin omissa pitkissä muistelmissaan mainitse häntä nimeltä, vaan muistaa yhdessä lauseessa espanjalaisten käyneen luonaan. Kun Hemingway muistaa jonkun dadaistin vetäneen kylpyhuoneen lasikaton päälleen, muistaa Man Ray Hemingwayn itse vetävän katon päällensä ja ottaneensa valokuvaajana siitä todisteen. Me kaikki muistamme kuten muistamme, halusimme tai emme.

Yhtäältä taustat erottavat ihmiset siinä, ovatko he tehneet taustatyöt vai eivät. Toisaalta taustat näyttävät erilaisilta eri ihmisten ajatuksissa. Se miten ne kullekin näyttäytyvät on pitkälti heistä itsestään riippumatonta. Geenit ja ympäristö tekevät vastaanottimista erilaisia. Kaikki tämä on muovautunut tavoilla, joita ihminen itse ei kykene huomaamaan. Jotain perusteellisesti samaa meissä kaikissa ihmisissä kaikesta huolimatta on, kuten Jung on meille kollektiivisen alitajunnan merkityksen kautta osoittanut. Koirassakin on koiraa, mutta se on meille helpompi nähdä kuin se miten paljon meissä ihmisissä on ihmistä.

Kolmannen sukupolven kilpa-ajaja vastaanottaa informaatiota moottorin välittäessä renkaisiin tehoa tavalla, joka on hänelle omanlainen. Aivoverenvuodon vasemmalla puolella kokenut ymmärtää, miten avutonta on elää hetkessä pelkästään oikealla aivopuoliskolla, yrittäessään tilata ambulanssia ilman vasemman puolen antamaa informaatiota. Kun käpertyy meskaliinissa intiaanien hautuumaan päälle kuuntelemaan mitä aavikon tuuli tuo tullessaan, voi paijata kalkkarokäärmettä, koska se näyttää lumoavalta. Omakohtaisten kokemusten kautta voi ymmärtää muita vastaavia tilanteita.

Yllättävän helppoa on oppia, mikä on itselle huonoksi. Niitä asioita tulee tehtyä alitajunnan ohjaamana surutta ja estoitta, jopa vaaraksi asti. Paljon vaikeampaa on oppia, mikä on meille hyväksi.

Taustoja voi lukea loputtomasti. Taustoja voi hankkia myös muilla tavoin, esimerkiksi asumalla mahdollisimman monessa maassa, ilmastossa ja kulttuurissa. Ja jos on ollut onnekas, on saattanut tuntea henkilökohtaisesti kolmen tai neljän sukupolven edustajien taustat. Oma elämänkokemus mahdollistaa taustojen hyödyntämisen käytännössä mielikuvituksen luodessa faktasta fiktiota eri tavoin eri ihmisten ajatuksissa.

Elämänkokemusta joutuu jokainen hankkimaan. Yllättävän helppoa on oppia, mikä on itselle huonoksi. Niitä asioita tulee tehtyä alitajunnan ohjaamana surutta ja estoitta, jopa vaaraksi asti. Paljon vaikeampaa on oppia, mikä on meille hyväksi. Siihen ei yleensä koko elinikä riitä. Jos kuitenkin käy niin hyvin, että on saanut oppia molemmat – sen mikä on ihmiselle pahaksi ja selvinnyt siitä hengissä ja sen mikä on hyväksi ja oppinut sitä kautta nauttimaan elämästä – voi olla, että on jotain kirjallista annettavaa.

Ilman että on nähnyt oman pimeän puolensa ei voi tulla kokonaiseksi -tyyppinen ajatus sisältää ehkä totuuden siemenen. Vasta koettuaan jotain aivan hirveää pystyy näkemään kauneutta. Vasta kun on luopunut olemasta oma itsensä voi muuttua. Kun on heittänyt romukoppaan kaiken oppimansa, voi kasvaa henkisesti. Sitten voi oppia nauttimaan elämästä. Loppuja ja alkuja. Alkuja ja loppuja. Sellaista elämä on.